Rakenne ja rakkaus

Viikko kirkolliskokousta takana. Pää täynnä keskusteluja tulevaisuuden seurakunnista, kirkon nelivuotiskertomuksesta, kappelimaksujen mahdollisesta perimisestä, jos vainaja ei kuulu kirkkoon. 

Tämän hallintomaailman keskelle tuli Changemaker-verkostolta kysymys, mitä edustajat aikovat tehdä nälkälakossa olevien afgaanipakolaisten puolesta.

Torstai-iltana joukko edustajia muotoili kannanoton oikeuden mukaisemman pakolaispolitiikan puolesta.

Nimien kerääminen kannanottoon synnytti illalla valtaisan ja tunteikkaan keskustelun: kirkolliskokouksen tehtävästä, yksittäisen edustajan vallasta ja kristittynä elämisestä:

-          Kirkolliskokous on lakia säätävä elin. Kokoussalissa ei voi kerätä nimiä mihinkään adressiin.

-          Miksi ylipäätään laatia adressia, kun Suomen pakolaispolitiikka on kunnossa?

-         Eikö tämä adressi ole sitä yhteiskunnallista keskustelua, jota kirkolta odotetaan?

-          Eivätkö kirkolliskokous edustajat voi käyttää vaikutusvaltaansa, kun toiset ovat kuolemassa nälkään?

-          Nälkälakko on itse aiheutettua kärsimystä. Pitääkö siihen puuttua?

Vetoomukseen vastattiin kutsumalla meitä kirkolliskokousedustajia yöpymään tai päivystämään.  teltalla. Päivystäjistä on pulaa. 

 En tiedä, onko minusta päivystäjäksi. Olen mukavuuden haluinen. Minulla on niin paljon tekemistä.  Toivon, että joku toinen menisi.

Enkö minä uskalla luopua edes yhdeksi yöksi omasta turvallisesta maailmastani?

Tulevaisuus on valoisa

Näin sanoi Saalem –seurakunnan johtaja Helsingissä muutama viikko sitten oman liikkeensä tulevaisuudesta.

Kaipaan nyt sitä lohdutusta. Niin totta kuin tämä Miinuskirja puhe kirkon nelivuotiskertomuksesta onkin, niin eilinen miinusmerkkinen puhe alkoi väsyttää minua. 

Kaksi asiaa on mieleni päällä: kirkon tulevaisuus ja viestin sisältö. 

 Kirkon nelivuotiskertomus katsoo taaksepäin. Me tarvitsemme toki tutkimustietoa, mutta tarvitaanko sitä näin massiivinen määrä? Millaisia asioita kannattaa tilastoida? Mitä jää kokonaan tilastoimatta? 

Voisiko jatkossa aineiston tuottaa nettiin kevyemmässä muodossa ja tarvittaessa tehdä kevyempi paperiversio, jonka suunta on tulevaisuuteen? Sen kommentointiin voisivat silloin laajemmin osallistua seurakuntalaiset ja nekin, jotka eivät vielä ole jäseniä.

Nykyisen kirjan jakelu on kohtelias, mutta raskas. Minulle se tuli kahtena erillisenä postituksena kotiin.

Seuraavan raportin näkökulma voisi olla Miinuksesta plussaksi. Urheilijat tietävät, että mitään peliä ei voiteta puolustamalla, vaan hyökkäämällä.

 Ihmiset, kuuluvat kirkkoon, jos se merkitsee heille jotain. Jos siitä saa sisältöä elämään.  Siitä muistutetaan Haastettu kirkko-kirjan johtopäätöksissä.

Olen samaa mieltä kuin kollegani perustevaliokunnasta, Erkki Kujala ja Koskenniemi sekä Sammeli Juntunen, nyt on mentävä perusasioihin, sisältöihin. Tässä viestissä, mikä on kirkon sanoma ja asia, me emme ole onnistuneet.

Edustaja Pekka Heikkilän kanssa puhuimme, mikä meitä eri herätysliikkeiden edustajia, erilaisen uskonkäsityksen omaavia yhdistää. Pienin yhteinen nimittäjä on rukous, hiljaisuus, laulaminen ja Raamatun sanan kuuleminen.

Jatketaan yhdessä toinen toistemme kannustamista. Jatketaan armon sanoman jakamista juuri niillä lahjoilla, jotka meille on annettu. 

Kirkon tulevaisuus on valoisa.

Kymmenes tunti

 (Puolivälin rukous kirkolliskokouksessa keskiviikkoiltana)

Hyvä Jumala,
istun tänään kymmenettä tuntia kokouksessa. Teen sen mielelläni, koska ympärilläni on toista sataa ihmistä, jotka rakastavat kirkkoa ja seurakuntaa.
Anna minulle intoa kuunnella, rohkeutta kysyä ja kekseliäisyyttä katsoa eteen päin.
Kiitos tauoista ja ruokatunneista ja niistä keskusteluista, joita saan käydä uusien ja vanhojen tuttujen kanssa.
Anna minun muistaa, että salin ulkopuolella on elämää. Älä anna minun sokaistua vallasta.
Kiitos Jeesus, sinä joukkojen johtaja, että  olit Palvelija, joka pesi oppilaitten jalat.  Muista ei siihen ollut.
Anna maailmaasi rauhaisa yö.

Lapsenkaltaisuus

Miten lasten ja nuorten näkökulma saadaan parhaiten kuuluviin? Meidän kirkossa ei näytä tällä hetkellä olevan muuta vaihtoehtoa kuin tehdä asiasta laki.
Niinpä. Me olemme (vielä) iso laitos, organisaatio, joka ohjautuu lakien kautta. Lakihan turvaa oikeuden. Ja kun asiasta tehdään laki, niin se sisältää lukuisia yksityiskohtia. Näihin yksityiskohtiin on niin helppo hukkua ja kadottaa asia.
Alan heti rukoilla itselleni lisää kykyä nähdä pääasiat. Lasten asiossa, määräenemmistösäädöksissä ja seurakuntarakenneuudistuksessa pääasian näkeminen on tärkeintä. Pääasia on,  että sanoma armollisesta Jumalasta voisi tavoittaa kaikki ihmiset ikään ja paikkaan katsomatta.
Ison kirkko-organisaation ja sanoman välillä on välillä niin paljon välimatkaa.
Olisiko lapsenkaltaisuus kykyä nähdä tärkein?

Keskustelua seurakuntarakenteesta

Minusta on hienoa, että lähes kaikki, joilta on kysytty lausuntoa seurakuntarakenteeseen, ovat sitä mieltä, että muutosta tarvitaan.
Isoista seurakunnista Salon edustaja piti hyvänä heillä olevaa ison seurakunnan mallia. Kalervo Salo meiltä Espoon hiippakunsta puolestaan liputti yhtymämallin puolesta.
Vielä on jäljellä ainakin 15 puheenvuoroa. Kyllä me kirkossa puhua osaamme. Olisipa hienoa, että tämä puhumisen paljous voisi siirtyä seurakuntalaisten ominaisuudeksi seurakunnissaan.
Viime keskiviikkona Espoon hiippakunnan seurakuntalaiset olivat niin innoissaan, kun yhdessä juteltiin seurakuntien tulevaisuudesta.
Jospa tätä puhumisen paljoutta voisi suunnata kirkossa niin, että seurakuntalaisten ääni kuuluisi enemmän ja päätöksentekijät olisivat enemmän kuulolla.
Minusta kirkolliskokouksessa voi vaikuttaa keskustelemalla henkilökohtaisesti eri edustajien tauoilla. Samoin valiokunnissa (jotka ovat kirkolliskokouksen valmisteluelimiä) tehdään varsinainen työ eli annetaan lausunto.
Olen edelleen kirkkohallituksen antaman esityksen kannalla. Hienoa, että perustevaliokunta (se, joka käsittelee uskoa ja oppia) antaa seurakuntarakenteesta lausunnon.
Kaipaan itse entistä enemmän tilaa ja paikkaa rukoilla, viettää messua ja olla hiljaa Jumalan ja hänen Sanansa äärellä.
Iltahartaus on klo 21. Enää kaksi ja puoli tuntia aikaa siihen. Jatkan kuuntelua.

Kirkkoa rakentamassa

Yhdessä

 Katsoin juuri loistovideon, miten kirkkoa rakennetaan yhdessä.
http://www.youtube.com/watch?v=WAEpqtoOa48&feature=youtu.behttp://www.youtube.com/watch?v=WAEpqtoOa48&feature=youtu.be

Sen innoittamana alan pakata tavaroita huomenna alkavaan kirkolliskokoukseen. Siellä puhutaan, miten jatkossa voidaan turvata, että lapset tulevat kastetuksi ja sanomaa armollisesta Jumalasta eletään todeksi eri puolilla Suomea pienissä ja isoissa seurakunnissa.

Kyse on siis seurakuntien toimivasta rakenteesta. 

Me Espoon hiippakunnan edustajat keskustelimme seurakuntalaisten ja työntekijöiden kanssa aiheesta yhdessä viime keskiviikkona. Meitä saa vielä mieluusti lisäevästää vaikka fb-ryhmässämme:
https://www.facebook.com/KirkolliskokouskuulumisiaEspoo?ref=ts&fref=ts

Moni oli sitä mieltä, että ehdotetun  seurakuntayhtymämallin pohjalta lähdetään liikkeelle. Viilataan yksityiskohtia kuntoon kevääseen mennessä. Kannatan tätä pohjaesitystä.

Kirkolliskokouksen jälkeen

Mietin vielä Esse-lehdessä kirkkoonkuulumattomien hautaansiunaamista.
http://www.esse.fi/nakoislehdet_2012/esse_12_20/

Kirkolliskokouksesta ja värinsä tunnustamisesta

Värinsä kannattaa tunnustaa.
http://www.kirkonkellari.fi/home/saako-kirkolliskokousedustaja-tunnustaa-vaerinsae
Anteeksi kollega Pasi Palmu, että sukunimesi on kirjoituksessani väärin.

Miettinen miettii mietintöjä

Viimeisen kirkolliskokouspäivän aamuna on pää yhtä aikaa täysi ja tyhjä. Olemme käsitelleet jo kaksi mietintöä: toinen koskee yhteistyötä Etelä-Afrikan ev. lut.kirkon (ELCSA) kanssa, toinen Kirkon ulkoasiain neuvoston toimintakertomusta.
Mietintöjen historia on seuraavanalainen. Ensin tapahtuu jotain. Siitä tehdään kertomus. Sitten kertomuksesta lähetekeskustellaan kirkolliskokouksen salissa rajoittamaton aika. Jokainen saa puhua niin kauan kuin haluaa.
Sitten asia lähtee valiokuntaan. Siellä se käsitellään kolme kertaa: ensin yleiskeskustelu, sitten yksityikohtainen ja kolmantena tarkistus.
Tämän jälkeen asia tulee takaisin täysistuntoon. Siellä se käsitellään kahteen kertaan. Ensin yleisellä tasolla ja sitten vielä hyväksymisen tasolla.
Kutakin mietintöä kohden on kuusi erilaista käsittelyä.
Minun kysymykseni kuuluu, miten mietinnöt vaikuttavat tulevaisuuteen. Miten niitten vaikuttavuutta mitataan?
Voisiko tätä järjestelmää kehittää niin, että toimijat ja toiminnan arvioijat voisivat olla lähempänä toisiaan.
Voisiko käsittelyjen määrää vähentää?
Miten hallinnon keventäminen näkyisi kirkolliskokouksen toiminnassa, kysyy Miettinen.

PS. Miettinen on äitini sukunimi.
Lähetin äitille äitienpäiväkortin, jonka kuvassa iloiset mummot ovat lähdessä matkalle.
Matkalla olo on elämän peruskuva.

"Meidänpä isä hautaa teidät kaikki"

Kirkolliskokouksessa kirvoittui värikäs keskustelu kirkkoon kuulumattomien hautaan siunaamisesta. Porvoolaiset olivat tehneet aloitteen, että kirkollisesta hautaansiunaamisesta pitäisi periä maksu heiltä, jotka eivät kuulu kirkkoon. Olen tästä asiasta eri mieltä. 

Lapsuuteni nuorisopapin (Pekka Heiskanen, joka on nykyään Suoman Raammattuopiston palveluksessa) pikkupoika kajautti reilut 30 vuotta sitten vanhusten kerhossa kuolemattoman lauseensa: "Meidänpä isä hautaa teidät kaikki." Se säikäytti silloiset mummot ja ukit - kuoleman pelolla. Nyt tuo lause säikäyttää sen tähden, ettei voi olla varma, pitääkö se paikkansa. Jos on jostain syystä ennen kuolemaansa suutuksissaan eronnut kirkosta eikä ehdi liittyä takaisin, voi olla että jatkossa hautaasiunaaminen ei ole mahdollista.

Kuolema on niin herkkä asia, että sen kanssa ei voi leikkiä rahapeliä. Jokainen läheisensä menettänyt voi palauttaa kuolemaan liittyvät tunteet ja kokemukset mieliinsä kuin eilisen päivän.  Uskon, että kaikki ovat yhtä mieltä tästä.

Siitäkin eilisessä keskustelussa oltiin yhtä mieltä, että papin suorittamasta siunauksesta ei voida periä maksua. Mutta moni ajattelee, että muista kuluista (kappeli, suntio, kanttori) kirkkoonkuulumattomilta perittäisiin kulukorvaus. Minusta näitä maksuja ei sureva omainen pysty erottamaan hautaansiunaamisen maksusta.

Ajattelen, että kirkon ja kirkonjäsenten on otettava se "Kristuksen häpeä" ylleen ja siunattava hautaan samaan hintaan, kuuluipa kirkkoon tai ei, jos kerran vainaja on niin toivonut. Jos jonkun kirkon jäsenen kantti ei kestä tätä, hänen on mentävä kuin tuhlaajapoika itseensä ja kysyttävä, onko minun  kirkkoonkuulumiseni vain kirkollisveromaksusta kiinni. Kirkko ei ole liikelaitos, vaan se on aina vähimmän veljen ja heikomman puolella.

Hautaansiunaamiskeskustelun yhteydessä kirkkolla on maailman paras paikka kertoa: "Tulkaa kirkkoon. Me odotamme teitä. Meillä on tarjota teille paikka Jumalan perheessä, paikka Kristuksen ruumiissa."

Ja mitenkä ne rahat siunaamiseen löytyvät?  Priorisoimalla. Miettikää vain, miten paljon rahaa käytetään kaikenlaisiin missioihin ja evankelioimistapahtumiin, joissa tavoitetaan muutama kirkkoon kuulumaton. Hautaansiunaamisen niin kuin muittenkin kirkollisten toimitusten yhteydessä heitä on tulee kirkkoon, kun vain ovet pidetään auki. Tulevat ihan sillä, että me teemme normaalia kirkon perustyötä. Se on halpaa verrattuna kampanjoihin.

Miten ihmeessä, me saisimme viestitettyä omille jäsenillemme, että kirkkoon kuuluminen on kristitylle välttämättömyys. Se on hengitystä. Kristusta ei voi rakastaa ilman kirkkoa, koska hän kirkko.

PS. Piispojen ohjeistus kirkkoon kuulumattoman hautaansiunaamisesta löytyy täältä.Olen heidän kanssaan samoilla linjoilla, edelleen.

Kolmas päivä

http://www.facebook.com/home.php?ref=hp#!/KirkolliskokouskuulumisiaEspoo

Ja minä kun luulin ehtiväni kirjoittaa täältä useammin. Meidän sivuiltamme löytyvät tuoreet kuulumiset.
Eniten olen miettinyt kirkollista keskustelukulttuuria. Miten sanoitttaa, mitä syvimmiltään ajattelee, ja miten kuunnella toista.
Minusta näyttää, että täällä halutaan näennäisesti unohtaa ihmisten taustat. Niistä ei saa puhua,  mutta pienten porukoitten kanssa keskenään  hiljaisesti sovitaan asioita juuri niitten taustojen tähden. Mietitään, miten monta liberaalia ta konservatiivia mihinkin valiokuntaan mahtuu.
Eikö voida olla avoimesti oman värisiä ja sen takia etsiä yhteyttä? Eikä niin, että ensin koitetaan saada kaikki värit yhteen ja sitten palataan siihen, mitä kukin oikeasti on.
Asiantuntemus yhdistää meitä kaikkia. Vanhempi kirkolliskokouedustaja muistutti minua eilen, että asiat edellä mennään. Olen samaa mieltä. Asiat meitä yhdistävät.
Odotan silti avointa keskustelua myös hengellisestä taustasta, jotta voisin ymmärtää toisenlaisen taustan omaavan ratkaisuja uskon ja opin asioissa.

Aattona

Kirkolliskokous on alkamassa.

Aurinko lupaa tänään hyvää. Kirkolliskokousedustajista suuri osa suuntaa matkansa Turkuun jo sunnuntaina.
Maanantaina aloitamme messulla Turun tuomiokirkossa ja sitten valitsemme valitsijamiehet, jotka valitsevat valiokuntien edustajat. Tämä kokouksen sisäinen asia vie helposti edustajien huomion  kirkolliskokouksen päätehtävästä , joka on  päättää  kirkon oppia ja työtä sekä kirkon lainsäädäntöä, hallintoa ja taloutta koskevista asioista.

Odotan kokousta ensikertalaisen innolla ja vavistuksella. Miten me osaisimme toimia niin, että ihmisten olisi helpompi luottaa Jumalaan.

Miten erottaa pyhä ja arki päätöksen teossa? Niin ettemme Jumalan nimissä vaientaisi toisiamme, vaan Hänen kanssaan olisimme rohkeasti kristittyjä ja käyttäisimme järkeä ja sydäntä. Lähimpien kesken kristillisyys mitataan.

Tämän viikon evankeliumissa Jeesus kehottaa: "Tämän käskyn minä annan teille: rakastakaa toisianne." Siitä saarnaa tänään Kuopion uusi piispa Jari Jolkkonen ja huomenna kirkolliskokouksen avajaismessussa Irja Askola. Saarnat löydät esim. Kotimaa 24-sivujen kautta tai Kuopion ja Helsingin  hiippakunnan tuomiokapitulin sivuilta.

Minä tutkijana ja tietoverkossa

Tänä aamuna olen paininut jälleen tutkimukseni kanssa. Tietoverkko on tähän minun tutkimukseeni, joka siis käsittelee teologi, kirjailija, runoilija Anna-Maija Raittilan (s. 1923-) teologiaa, vielä aika pitkälti valloittamaton alue.
Itse asiassa minun pitäisi kaivaa teemaan liittyviä artikkeleja, mutta se nyt vain tökkii. Kävin yhden, ainakin yhden tietohaun kurssin, mutta se ei vielä antanut täyttä varmuutta minulle tietojen etsijänä. Tottumusta puuttuu.
Lisäksi verkoista, pelkästään artikkelikokoelmista, jonne yliopiston tunnuksilla pääsee, aukea niin avara maailma, että siihen meinaa hukkua.
Ja kun lähdeaineistoonkin meinaa hukkua, niin uuden materiaalin hankinta vähän hirvittää. Tarvitsen kuitenkin tutkimukseeni taustakirjallisuusuutta, keskustelua muiden kirjoittajien kanssa. 
Bloggaamalla voisi ainakin saada vertaistukea. Raittilani kun liikkui laajalti Euroopassa ja tunsi varsinkin kirkkollisista piireistä paljon porukkaa.