Blogini siirtyy sivulleni

Hei, kaikki,
sain Raimo Turuselta tärkeän palautteen. Täällä olevaa blogia ei voikaan kommentoida. En osaa korjata asiaa. Siirrän siis kirkolliskokousblogini sivuilleni:
 http://paivilinnoinen.fi/wp/blogi/
Tervetuloa.

Seurakunta ei ole metsänhoitoyhdistys

Valta ja omaisuus puhututtavat. Niin pitääkin demokratiassa olla. Kirkolliskokous käy parhaillaan keskustelua tulevasta seurakuntarakenteesta.
En ymmärrä, miksi vakavaraisten seurakuntien on niin vaikea ajatellakaan auttavansa heikommassa asemassa olevia seurakuntia. Sehän on kristinuskon ydin asia - heikommasta huolehtiminen. Rikkaissa seurakunnissa sen sijaan halutaan pitää kiinni omista metsistä ja itse hankitusta omaisuudesta. Kirkolliskokousedustaja Matti Ketonen sanoi eilen kuolemattoman lauseen: "Seurakunta ei ole metsänhoitoyhdistys."
Omaisuudesta puhuminen on vielä helppoa, koska emme puhu omista rahoitammemme, vaan yhteisistä varoista tai niiden puutteesta. Vallasta puhuminen sen sijaan on paljon vaikeampaa. Valta kun käytännössä on usein piilossa. Monet ratkaisut tehdään käytännössä käytävillä ja tuttujen kaverien kesken.
Kuka haluaisi vapaaehtoisesti luopua omasta vallastaan? Tämä on työtoverini Heikki Hämäläisen terävä kysymys. Heikin mukaan on olemassa vain Yksi, joka on tehnyt sen vapaaehtoisesti.
Valtaa me käsittelemme, kun mietimme seurakuntayhtymän johtajan tehtävää ja kirkkoherran asemaa seurakuntaneuvostossa.
Kannatan ajatusta, että kirkkoherra on seurakuntaneuvostossa esittelijä. Kirkkoherralla riittää johtamista työyhteissään ja seurakunnan linjaukissa. Esitteleminen on vahva johtamistehtävä.

Armon asialla

Kirkolliskokouksen kevätistunto  on ensi viikolla, 13.-17.5. Minulle on tärkeää, että kirkon asia, armo ja oikeudenmukaisuus, kuuluu kaikkialla Suomen seurakunnissa.
Jotta näin voisi tapahtua, tarvitaan tulevaisuusratkaisuja nyt. Kirkkohallitus ja hallintovaliokunta esittävät, että jatkossa kaikkien seurakuntien tulee kuulua seurakuntayhtymään. Yhdessä onnistutaan turvaamaan tulevaisuudeen seurakuntatyö.
Kannatan yhteistyötä kaikissa muodoissaan. Se on kirkon sanoman keskuksessa. Jumalakaan ei toimi itsekseen, vaan Isä ja Poika ja Pyhä Henki kuuluvat yhteen.
Miten seurakuntayhtymät käytännössä toimisivat? Hienosäätöä tarvitaan, mutta toivon, etteivät  valtakysymykset kaataisi perusratkaisua. Kysymykset yhteisen kirkkoneuvoston asemasta, yhtymän johtajasta ja seutakuntaneuvoston puheenjohtajasta ehditään kyllä hio jatkossa.
Haluan itse katsoa suurta kuvaa. Se on armon asian turvaaminen koko kirkkomme alueella.

Rakenne ja rakkaus

Viikko kirkolliskokousta takana. Pää täynnä keskusteluja tulevaisuuden seurakunnista, kirkon nelivuotiskertomuksesta, kappelimaksujen mahdollisesta perimisestä, jos vainaja ei kuulu kirkkoon. 

Tämän hallintomaailman keskelle tuli Changemaker-verkostolta kysymys, mitä edustajat aikovat tehdä nälkälakossa olevien afgaanipakolaisten puolesta.

Torstai-iltana joukko edustajia muotoili kannanoton oikeuden mukaisemman pakolaispolitiikan puolesta.

Nimien kerääminen kannanottoon synnytti illalla valtaisan ja tunteikkaan keskustelun: kirkolliskokouksen tehtävästä, yksittäisen edustajan vallasta ja kristittynä elämisestä:

-          Kirkolliskokous on lakia säätävä elin. Kokoussalissa ei voi kerätä nimiä mihinkään adressiin.

-          Miksi ylipäätään laatia adressia, kun Suomen pakolaispolitiikka on kunnossa?

-         Eikö tämä adressi ole sitä yhteiskunnallista keskustelua, jota kirkolta odotetaan?

-          Eivätkö kirkolliskokous edustajat voi käyttää vaikutusvaltaansa, kun toiset ovat kuolemassa nälkään?

-          Nälkälakko on itse aiheutettua kärsimystä. Pitääkö siihen puuttua?

Vetoomukseen vastattiin kutsumalla meitä kirkolliskokousedustajia yöpymään tai päivystämään.  teltalla. Päivystäjistä on pulaa. 

 En tiedä, onko minusta päivystäjäksi. Olen mukavuuden haluinen. Minulla on niin paljon tekemistä.  Toivon, että joku toinen menisi.

Enkö minä uskalla luopua edes yhdeksi yöksi omasta turvallisesta maailmastani?

Tulevaisuus on valoisa

Näin sanoi Saalem –seurakunnan johtaja Helsingissä muutama viikko sitten oman liikkeensä tulevaisuudesta.

Kaipaan nyt sitä lohdutusta. Niin totta kuin tämä Miinuskirja puhe kirkon nelivuotiskertomuksesta onkin, niin eilinen miinusmerkkinen puhe alkoi väsyttää minua. 

Kaksi asiaa on mieleni päällä: kirkon tulevaisuus ja viestin sisältö. 

 Kirkon nelivuotiskertomus katsoo taaksepäin. Me tarvitsemme toki tutkimustietoa, mutta tarvitaanko sitä näin massiivinen määrä? Millaisia asioita kannattaa tilastoida? Mitä jää kokonaan tilastoimatta? 

Voisiko jatkossa aineiston tuottaa nettiin kevyemmässä muodossa ja tarvittaessa tehdä kevyempi paperiversio, jonka suunta on tulevaisuuteen? Sen kommentointiin voisivat silloin laajemmin osallistua seurakuntalaiset ja nekin, jotka eivät vielä ole jäseniä.

Nykyisen kirjan jakelu on kohtelias, mutta raskas. Minulle se tuli kahtena erillisenä postituksena kotiin.

Seuraavan raportin näkökulma voisi olla Miinuksesta plussaksi. Urheilijat tietävät, että mitään peliä ei voiteta puolustamalla, vaan hyökkäämällä.

 Ihmiset, kuuluvat kirkkoon, jos se merkitsee heille jotain. Jos siitä saa sisältöä elämään.  Siitä muistutetaan Haastettu kirkko-kirjan johtopäätöksissä.

Olen samaa mieltä kuin kollegani perustevaliokunnasta, Erkki Kujala ja Koskenniemi sekä Sammeli Juntunen, nyt on mentävä perusasioihin, sisältöihin. Tässä viestissä, mikä on kirkon sanoma ja asia, me emme ole onnistuneet.

Edustaja Pekka Heikkilän kanssa puhuimme, mikä meitä eri herätysliikkeiden edustajia, erilaisen uskonkäsityksen omaavia yhdistää. Pienin yhteinen nimittäjä on rukous, hiljaisuus, laulaminen ja Raamatun sanan kuuleminen.

Jatketaan yhdessä toinen toistemme kannustamista. Jatketaan armon sanoman jakamista juuri niillä lahjoilla, jotka meille on annettu. 

Kirkon tulevaisuus on valoisa.

Kymmenes tunti

 (Puolivälin rukous kirkolliskokouksessa keskiviikkoiltana)

Hyvä Jumala,
istun tänään kymmenettä tuntia kokouksessa. Teen sen mielelläni, koska ympärilläni on toista sataa ihmistä, jotka rakastavat kirkkoa ja seurakuntaa.
Anna minulle intoa kuunnella, rohkeutta kysyä ja kekseliäisyyttä katsoa eteen päin.
Kiitos tauoista ja ruokatunneista ja niistä keskusteluista, joita saan käydä uusien ja vanhojen tuttujen kanssa.
Anna minun muistaa, että salin ulkopuolella on elämää. Älä anna minun sokaistua vallasta.
Kiitos Jeesus, sinä joukkojen johtaja, että  olit Palvelija, joka pesi oppilaitten jalat.  Muista ei siihen ollut.
Anna maailmaasi rauhaisa yö.

Lapsenkaltaisuus

Miten lasten ja nuorten näkökulma saadaan parhaiten kuuluviin? Meidän kirkossa ei näytä tällä hetkellä olevan muuta vaihtoehtoa kuin tehdä asiasta laki.
Niinpä. Me olemme (vielä) iso laitos, organisaatio, joka ohjautuu lakien kautta. Lakihan turvaa oikeuden. Ja kun asiasta tehdään laki, niin se sisältää lukuisia yksityiskohtia. Näihin yksityiskohtiin on niin helppo hukkua ja kadottaa asia.
Alan heti rukoilla itselleni lisää kykyä nähdä pääasiat. Lasten asiossa, määräenemmistösäädöksissä ja seurakuntarakenneuudistuksessa pääasian näkeminen on tärkeintä. Pääasia on,  että sanoma armollisesta Jumalasta voisi tavoittaa kaikki ihmiset ikään ja paikkaan katsomatta.
Ison kirkko-organisaation ja sanoman välillä on välillä niin paljon välimatkaa.
Olisiko lapsenkaltaisuus kykyä nähdä tärkein?