Seurakunta ei ole metsänhoitoyhdistys

Valta ja omaisuus puhututtavat. Niin pitääkin demokratiassa olla. Kirkolliskokous käy parhaillaan keskustelua tulevasta seurakuntarakenteesta.
En ymmärrä, miksi vakavaraisten seurakuntien on niin vaikea ajatellakaan auttavansa heikommassa asemassa olevia seurakuntia. Sehän on kristinuskon ydin asia - heikommasta huolehtiminen. Rikkaissa seurakunnissa sen sijaan halutaan pitää kiinni omista metsistä ja itse hankitusta omaisuudesta. Kirkolliskokousedustaja Matti Ketonen sanoi eilen kuolemattoman lauseen: "Seurakunta ei ole metsänhoitoyhdistys."
Omaisuudesta puhuminen on vielä helppoa, koska emme puhu omista rahoitammemme, vaan yhteisistä varoista tai niiden puutteesta. Vallasta puhuminen sen sijaan on paljon vaikeampaa. Valta kun käytännössä on usein piilossa. Monet ratkaisut tehdään käytännössä käytävillä ja tuttujen kaverien kesken.
Kuka haluaisi vapaaehtoisesti luopua omasta vallastaan? Tämä on työtoverini Heikki Hämäläisen terävä kysymys. Heikin mukaan on olemassa vain Yksi, joka on tehnyt sen vapaaehtoisesti.
Valtaa me käsittelemme, kun mietimme seurakuntayhtymän johtajan tehtävää ja kirkkoherran asemaa seurakuntaneuvostossa.
Kannatan ajatusta, että kirkkoherra on seurakuntaneuvostossa esittelijä. Kirkkoherralla riittää johtamista työyhteissään ja seurakunnan linjaukissa. Esitteleminen on vahva johtamistehtävä.